Valon lisääntyessä kevään mittaan ilmestyvät myös sitruunaperhoset taivaalle lentämään. Ne muuttavat maailmaa yksi siivenisku kerrallaan ja muistuttavat meitä siitä, että pienikin heilahdus suuntaan tai toiseen voi vaikuttaa merkittävällä tavalla tulevaan.
Mielettömän sitruunan kevään 2018 esityskausi Sitruunaperhosvaikutus tutkailee improvisaatioteatterin keinoin sitä, miten pienen pieni värähdys voi saada aikaan hyökyaaltomaisen ketjureaktion ja aiheuttaa valtavia muutoksia ympäröivään maailmaan.
Sitruunaperhosvaikutus pärähtää käyntiin teatteri Miilulla 9.5. ja tarjoilee katsojille toukokuun aikana viisi noin tunnin mittaista ennennäkemätöntä näytelmää. Näytelmän lähtökohdat valitaan yleisön avustuksella, mutta kaikki muu on lahjakkaan näyttelijäkaartimme improvisoimaa. Jokainen esitys on ainutkertainen, joten voit tulla katsomaan vaikka kaikki!
Tule kokemaan sitruunaperhosvaikutuksen arvaamattomuus ja katsomaan, tuoko se toivoa toivottomille vai kaatuvatko dominot väärään suuntaan. Millaisen ketjureaktion sitruunaperhosen siivenisku saa aikaan milläkin kerralla?
Esitykset
Ke 9.5.
Pe 11.5.
Ke 16.5.
Pe 25.5.
Klo 19. Esitys kestää noin tunnin.
Esitysten paikkana on Teatteri Miilu, Sammonkatu 7.
Lisäksi ilmaisesitys Yläkaupungin Yössä la 19.5. klo 19:45. Paikkana Juomatehdas, Vapaudenkatu 25. Esitys kestää noin tunnin.
Liput
8/5 euroa
Vain käteisellä. Varaathan tasarahan, jos mahdollista. Lipunmyynti avataan puoli tuntia ennen esitystä.
IKÄSUOSITUS: 13+
Seuraa somessa
Seuraa Instagramissa: @mieletonsitruuna